Nuotiopottu
Nuotioperuna on ihana retkeilijän klassikkoruoka ja varma valinta laavuretkelle pääruuaksi tai lisukkeeksi. Itse testasimme niitä Soininmäen kupeessa olevalla Mustalammen laavulla retkievääksi. Peruna oli ihanasti makeutunut hitaassa kypsennyksessä ja alkutalven sää oli mitä loistavin.
Ohje:
Valitse isoja rosamundaperunoita. Kääri ne folioon ja laita hieman siintyneeseen hiillokseen kypsymään. Folio ei ole pakollinen, perunoihin tulee tällöin vain hiiltyneempi kuori. Paistoaika on noin 20-40 min. Perunoita kannattaa käännellä muutaman kerran paiston aikana. Puukon kärjellä pistämällä selviää, milloin perunat ovat pehmeitä ja kypsiä.
Seuraavaksi halkaise perunat pitkittäin. Muusaa puukolla perunan sisukseen reilu nokare voita ja juustoraastetta sekä viimeistele persiljalla. Hyviä lisäkevaihtoehtoja perunan päälle ovat esim. pannulla sipulin kanssa paistetut metsäsienet tai kylmäsavulohesta, smetanasta ja tillistä tehty täyte.
Peruna nautitaan kuorineen ja jälkiruuaksi tarjoillaan Mustalammen suoveteen keitettyä kahvia karpaloiden ja itse tehdyn retkijäätelön kera, jonka reseptistä tulee erillinen kirjoitus myöhemmin.
Nautinnollisia retki ruokia toivoo Vihreä Telakka.